Nappulafutsalkotiturnaus onnistuneesti takana

25.2.2024

Lauantaina 10.2.2024 pelattiin Perniön liikuntahallilla ja Perniön Kirkonkylän koululla
futsalia. Salon seudun seurat järjestävät yhteistyössä nappulafutsalturnauksia lähialueen
seuroille ja nyt oli PeU:n vuoro järjestää kotiturnaus.

Turnauksessa nähtiin 22 joukkueellista taitavia tyttöjä ja poikia, viisivuotiaista
viidesluokkalaisiin. Paikallinen jalkapallojunioritoiminta on ollut vahvassa kasvussa
ja tämän ansiosta Perniön Urheilijoita edusti turnauksessa 8 joukkuetta. Yleisöä
oli saapunut paikalle mukavasti molempiin pelipaikkoihin, ja tämä näkyi ja kuului upeana
kannustuksena niin onnistumisten kuin myös harmitusten sattuessa. Turnauksen 38
ottelussa nähtiin 239 upeaa maalia.

Kahviotalkooväen hieno yhteistyö piti huolen, että aamun ensimmäiselle ja illan viimeiselle
asiakkaalle löytyi suolaista ja makeaa haukattavaksi. Yli 200 kahvikupillisen lisäksi
turnauksessa nautittiin muun muassa 7 pellillistä mokkapaloja ja 70 sämpylää.
Tuotoilla kahviota hoitanut joukkue aikoo hankkia mukavan pienen yllätyksen seuran
kaikille futareille - tämä yllätys paljastetaan myöhemmin.

Tiukkaa taistelua nappulafutsal-kentällä. Perniö puolustaa vimmatusti.

Kiitokset vielä

  • pelaajille, valmentajille ja kannustajille
  • järjestäjille, toimitsijoille ja pelinohjaajille
  • järjestäjiä huomioineelle K-Supermarket Perniölle
  • kahviotalkoisiin osallistuneille 22 perheelle
  • kahviotoimintaa sponsoroineille: Xarc Oy, Laukkaset Investment Oy, S-market
    Perniö sekä Kuljetus Nurmela


Kauden viimeinen nappulafutsalturnaus pelataan Halikon liikuntahallissa 23.3.